lauantai 17. syyskuuta 2011

Sitruunamehupaasto.

Huhhuh, nyt se on vihdoin ohi! Päätin kokeilla ensimmäistä kertaa elämässäni paastoa kun eräässä blogissa törmäsin tällaiseen Lemon Detoxiin, eli sitruunamehupaastoon..
Olen aina syönyt mitä mieli tekee, lukuunottamatta muutamia herkkulakkoja elämän varrella, ja mulla on maailman huonoin itsekuri mitä ruokaan tulee.. Mutta jostain kuitenkin nyt löytyi sen verran tahdonvoimaa että pystyin tällaiseen paastoon.
Mulla turpoaa vatsa helposti ruokailun jälkeen, joten siksikin ajattelin että olis hyvä kokeilla mitä paasto saa aikaiseksi. Toinen syy oli tietty kehonpuhdistus, mistä ei nyt ainakaan käsittääkseni haittaa ole?? ;) Sitten ajattelin myös, että näytän itselleni että pystyn tähän!!

Jaan nyt tässä kokemuksiani ja kerron tuloksista jos joku muukin haluaa kokeilla tai aihe kiinnostaa muuten:) Luvassa siis paljon tekstiä :D.

Lemon Detox lupaa puhdistaa elimistöä kuona-aineista ja keventää oloa. Muita lupauksia on kirkkaampi iho, hyväkuntoisemmat hiukset ja parantunut ruuansulatus ja yleisvointi. (No hei jesss! kelpaa.) 


Valmistautuminen:
Aloitin valmistautumalla (tai valmistamalla vatsaa) itse paastoon vähentämällä hiilareita ruokavaliossani, eli periaatteessa karppasin yhden viikon ajan. En syönyt ollenkaan leipää, perunaa, pastaa, enkä tietenkään mitään herkkuja. Join pari lasillista kokis Zeroa ja lorautin kerran salaattiini vähän salaatinkastiketta, mutta muuten mentiin tiukalla linjalla. Olen töissä päiväkodissa ja siellä on säännölliset ruoka-ajat ja me syödään lasten kanssa, joten nappasin töihin mukaan pakastevihanneksia ja keittelin niitä perunoiden tilalle. Pari kertaa paistoin kotona valmiiksi jauhelihaa tai kalaa evääksi, kun töissä oli esim. jotain kiusausta ruokana. Söin myös turkkilaista jugurttia ja marjoja, pähkinöitä, aamupalaksi kananmunaa, leikkeleitä sekä hedelmiä jne.

Tää vaihe oli näin jälkeenpäin ajatellen lastenleikkiä, vaikka leivästä luopuminen tuottikin tällaiselle leipähiirelle tuskaa..Varsinkin kun yks päivä töissä leivottiin lasten kanssa sämpylöitä enkä voinut siis niitä syödä :( Mutta päätin jo alussa että pakko pysyä tiukalla linjalla koska muuten koko homma tyssää ennenkuin on alkanutkaan! Ja kyllä tän karppauksen vois ottaa elämäntavaksi, tai ainakin vähentää leipää (varsinkin vaaleeta), perunan ja pastan syömistä.. Ne sitä vatsaa taitaa eniten turvottaa, ja oikeastaan kaikki turvotus hävisi jo tän ekan viikon aikana.

Viikon karppaamisen jälkeen muutin ruokavaliotani niin, että söin neljän päivän ajan pelkkää raakaa ruokaa; vihanneksia, marjoja ja hedelmiä. Tein salaatteja ja join smoothieita. Salaattiin laitoin mukaan graavilohta tai ilmakuivattua kinkkua. Heitin aamuisin blenderiin appelsiinin, mansikoita, banaanin ja raa´an kananmunan tai pari, sekä sesaminsiemeniä joista saa kalsiumia. Söin myös pähkinöitä, pääasiassa manteleita. Töihin otin eväät joka päivä ja teki kyllä mieli lämmintä, KUNNON ruokaa. Tää oli kyllä aika ankeeta ja en olis pidempään jaksanut tätä ruokavaliota.. Mutta en lipsunut, ainoastaan join yhden lasin maitoa ja yhden piimää, mikä ei kai oikeaoppisessa raakaruokavaliossa olisi sallittua.


Paasto
No sitten itse paastoon.

Sitruunamehupaastoa varten tarvitaan:
- sitruunamehua (tuorepuristettua!), sisältää c-vitamiinia ja luonnollisia favonoideja. Sitruunan vaikutus elimistössä on emäksinen, tasapainottava, puhdistava ja aineenvaihduntaa nopeuttava.
- vaahtera-palmusiirappia, sisältää runsaasti kivenäis- ja hivenaineita.
- cayannepippuria, edistää verenkiertoa ja irrottaa limaa paaston aikana.

Eli veden sekaan sekoitetaan tietty määrä edellämainittuja aineksia ja juoma on valmis! Tarkemmat määrät löytyy täältä.

Tarkoituksena on juoda 1,5 litraa sitruunalitkua päivässä, lisäksi saa juoda vihreetä orgaanista teetä ja vettä. That´s it.
Päivässä tulee juoda vähintään kolme litraa nestettä, mukaanlukien tuo sitruunajuoma.
Mä join paastojuomaa neljässä erässä: 3x4dl ja illalla 3dl. Sitruunamehun pitää olla tosiaan tuorepuristettua ja luontaistuotekaupan täti suositteli vielä luomusitruunoita, koska tavalliset saattaa kuulemma rikkoa suupielet ja polttaa suuta. Ostin aluksi luomusitruunoita, mutta niistä sai niin vähän mehua, että lopuksi käytin tavallisia, eikä mulla ainakaan rikkonut suupieliä.. Parasta olisi jos myös cayannepippuri olisi luomua mutta mä tyydyin tavalliseen kaupan pippurijauheeseen.
Tilasin täältä palmu-vaahterasiirappia joka on kyllä kallista, mutta ottaen huomioon että viikon aikana ei juuri muuhun (ainakaan ruokaan) mene rahaa niin ihan ok.

Tässä siis paastoviikon eväät:


Merisuolahiutaleet on suolen huuhtelua varten, joka on siis todella tärkeä osa paastoa. Koko hommassa ei oo oikein mitään järkeä jos suoli ei tyhjene. Itseä ei aluksi houkuttanut suolihuuhtelupussin käyttö joten join aina ekana aamulla litran haaleeta vettä johon sekoitin 2tl tota merisuolaa. Voin sanoa että oon nauttinut parempiakin aamupaloja...Hyi yök.
Probiootit tasapainottaa suolistoa ja vastustuskykyä ja nappasin yhden tollasen aina illalla vaikkei se varsinaisesti tähän paastoon kuulu.

Tässä vihreää teetä jota ostin ihan S-marketista. Eikä tääkään tietty mitään hyvää ollut..

Päivä 1.
Olin lukenut että toinen ja kolmas päivä saattaa olla paastossa pahimpia, joten aloitin perjantaina, jotta lauantain ja sunnuntain saisin tarvittaessa tuskailla kotona.
Eka paastopäivä oli myös työpäivä ja ehkä kaikista pahin päivä mulla, näin jälkikäteen ajatellen. Päätä särki, en pystynyt ajattelemaan muuta kuin ruokaa ja vatsaa kurni. Sitruunalitku vei nälän tunnetta, mutta ei kauaksi aikaa. Juoma maistui ihan suht koht hyvälle, siirapille enimmäkseen.
Kävin ekana paastopäivänä kaverin kanssa leffassa ja olihan sekin kokemus istua teatterissa ilman mitään naposteltavaa kun toiset kiskoi poppareita ja irtokarkkeja vieressä...:(  Mutta selvisin siitäkin :). Leffassa tuli myös ekan (ja ainoan) kerran vähän sellainen heikko-olo fiilis, mutta se meni nopeasti ohi.
Ekan paastopäivän jälkeen ajattelin kyllä että en pysty paastota seitsemää päivää, että kyllä viisi on ihan riittävä.

Herkkuhaaveita...

Päivä 2.
Nukuin yön tosi hyvin ja olo oli koko päivän tosi hyvä! Touhusin kaikenlaista ja kävin lenkillä. Nälän tunne aaltoili. Join paljon vettä ja pari-kolme kuppia teetä litkun lisäksi. Vatsa toimi normaalisti. Ruokaa teki kyllä kovasti mieli ja varsinkin telkkaria katsoessa oli outoa kun ei saanut syödä mitään. Hah.

Päivät 3. ja 4.
Päivä 3. meni tokan päivän tapaan. Olo oli edelleen tosi pirteä ja vatsakin toimi. 4. päivä olikin taas työpäivä ja oli kyllä vähän tuskaista katsoa vierestä kun lapset söi.. Mutta päivä päivältä homma helpottui ja ilman ruokaa oleminen ei enää tuottanut niin kamalaa tuskaa :D. Illalla mun vatsaa rupesi vähän kipristelemään, mutta yön nukuin kuin tukki.

Päivä 5. 
Aamulla join taas litran suolavettä, mutta enää se ei toiminutkaan. Vatsaa koski enemmän ja vähemmän koko päivän ja se piti kamalaa mulinaa ja pulputusta. Työpäivän jälkeen oli pakko hakea apteekista suolityhjennyspussi ja operaatio ei ollut ollenkaan niin kamala kun kuvittelin. Tyhjennyksen jälkeen nappasin yhden probiootin ja vatsakipu meni sillä ohi.
Ajattelin että kerta tänne asti olen päässyt, jatkan paastoa loppuun asti eli vielä sen kaksi päivää.

Päivät 6. ja 7.
Viimeiset päivät meni omalla painollaan ja homma helpottui selvästi. Tein suolihuuhtelun molempina päivinä. Vatsa oli ihanan litteä ja turvotuksesta ei tietoakaan! :) Viimeisenä paastopäivänä kävin kummityttöä moikkaamassa ja sielläkin olisi ollut tarjolla vaikka mitä herkkuja, mutta join vain kupin teetä ja ajattelin että huomenna saa jo syödä! Viimeisinä päivinä paastojuomakin alkoi jo maistumaan mukamas oikeasti ihan hyvälle..?


Yhteenveto & tuloksia:
Kaikenkaikkiaan voin suositella sitruunamehupaastoa kaikille. Olo lähes 3. viikon paastojakson jälkeen on mitä mainioin; kevyt ja pirteä! Kävin normaalisti tietenkin töissä ja lenkillä paaston aikana, ja olo oli sitä yhtä päivää lukuunottamatta koko ajan ihan hyvä. Nukuin paaston aikana paremmin kuin normaalisti (olen melko herkkäuninen). Iho voi nyt paaston jäljiltä paremmin ja pahimmat näppylät ovat kadonneet. Painoa koko prosessin aikana lähti yhteensä n. 5kg, mutta tiedän että ainakin osa niistä pirulaisista palaa samantien takaisin kun paastovaihe on nyt ohi.
Detox antoi kuitenkin jonkinlaisen sysäyksen siihen, että jatkossa aion katsoa vähän tarkemmin mitä suuhuni pistän ja pikkuhiljaa muuttaa ruokavaliotani terveellisemmäksi ja ehkä vähän kevyemmäksikin. Jospa se turvotuskin pysyisi sitten poissa. Herkkuja en pysty kuitenkaan kokonaan jättämään, täytyyhän elämässä jotain iloja olla :)

Paastosta palautuminen on myös osa prosessia ja tosi tärkeetä. Itse olen syönyt nyt kasvissosekeittoa, jugurttia ja sen semmosta, ettei vatsa meni heti ihan shokkiin. Kamalan vähästä tulee täysi olo, eikä edes tee mieli isoja annoksia. Maistoin tosin eilen pari palaa suklaata ja ajttelin muutenkin vähän palkita itseäni huomenna kun vikasta paastopäivästä on kulunut kolme päivää ja vatsa on ehkä vähän tottunut kiinteään ruokaan.

Olen enemmän kuin tyytyväinen tähän kokeiluun ja ylpeä itsekuristani! :) Uskoisin että vaikka alussa homma tuntui tosi vaikealta, voisin vielä joskus kokeilla paastoa uudestaan.

6 kommenttia:

  1. Paljonko tuo koko lysti sulle maksoi? Olisin ihan hirveän kiinnostunut itse kokeilemaan mutta en tiedä tarkasti mistä hankkia esim suolihuuhteluvälineet (siis se letku tai joku, jonka siihen kai tarvitsee...), enkä tiedä mistä tuota siirappia voi hankkia? :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Siirappia hankin täältä: http://www.terveysapila.fi/painonhallinta-kehon-puhdistus-nesteenpoisto/paastotuotteet/vaahterapalmusiirappi-1000-ml.html
      Ja suolihuuhtelupusseja saa ihan apteekeista, ne ei oo välttämättä missään hyllyssä esillä et kannattaa kysyä vaikka kassalta.
      Kallistahan tossa on toi siirappi, muut tarvikkeet nyt ei kovin paljoa maksa. Että sanoisinko karkeasti että itse paastoviikon selviää alle 100 eurolla kyllä.
      Tsemppiä paastoon jos innostut kokeilemaan! :)

      Poista
  2. OLIPA MIELENKIINTOISTA LUKEA, hyvin kerrotusta kokemuksesta eri vaiheineen! Uutta itelle oli ruokavalion tärkeys ennen paastoa. JA HATTUA KYL NOSTAN SULLE! NOINKIN PITKÄ PROSESSI! ite olen paastonnut mehupaastolla viikon :)

    VastaaPoista
  3. Hei,
    Olen 2 kertaa ollut samalla 10 päivän paastolla. En käyttänyt merisuolaa vaan vaihtoehtona annettua glaubersuolaa ja se toimi erinomaisesti koko paaston ajan. Glaubersuolaliuosta ei tarvinnut juoda niin paljon kuin suolaliuosta. Turha tuhlata rahaa luomusitruunoihin kun ei tähän tule sitä sitruunankuorta, vain se mehu. Oma oppini oli että lopettaa kahvin juonnin viikon ennen paastoa koska kofeiinin puutteesta tulee itselleni kolmantena kahvittomana päivän ihan järkyttävä päänsärky. Mitään erityisiä ruokavalion muutoksia ei ennen paastoa tarvitse ellei normaalisti syö paljon yli 2000 kcal hiilarihöttöruokaa joka on kuorrutettu ylimääräisellä sokerilla ihan päivittäin.
    Paastoon kuuluu ohjeet palaamisesta normaaliin ruokavalioon - etkö saanut niitä? Muistaakseni ekana päivänä nautittiin vastapuristettua appelsiinimehua ja paastojuomaa. Illalla keitettiin kasviskeitto päivälliseksi johon sitten seuraavana päivänä lisättiin (1 dl?) riisiä. Ruoan määrä määriteltiin jokaiselle 'paluu normaaliin ruokavalioon'-päivälle aika tarkkaan ja tuo ehkäisee hyvin ylilyöntejä siinä vaiheessa kun "taas saa syödä" :D

    VastaaPoista
  4. Puolikas sitruuna, puoli litraa vettä. Ja puoli lusikkaa ruokasoodaa. Tämmöinen tuopillinen kerran viikossa sitruunalimua tekee vatsalle todella hyvää. Varsinkin kahvi ja muut happamat ruuat ja juomat vaativat emäksistä vastapainoa kun syöpäkin elää happamassa.

    VastaaPoista